Näissä yleisohjeissa Teräsrenki kertoo työvaiheen
yleiset sudenkuopat
ja antaa vinkkejä niiden välttämiseksi.
Lämpökäsittelyohjeissa ilmoitetut lämpötilat
tarkoittavat metallin lämpöti-
laa. Kappaleen pitää kokonaan -läpikotaisin- kuumentua
kyseiseen lämpö-
tilaan. Jos kappale on suuri, sen kuumeneminen kestää kauemmin,
joten
pitoaikaa on kasvatettava. Mikään puukonterä ei ole niin
iso, että aikoja
pitäisi kasvattaa. Ohuen kappaleen kohdalla aikaa voidaan joissakin
ta-
pauksissa vähentää.
Eri lämpökäsittelytapoja taitaa olla yhtä monta
kuin on seppiä. Teräsrenki
ottaa mielellään vastaan kokeiltuja lämpökäsittelyohjeita
ja lisää ne Teräs-
rengin tietopankkiin kaikkien Suomen puukontekijöiden eduksi. Kiitokset
avustajille. Sähköposti.
(Korjausehdotuksia
arvostetaan suuresti.)
Ennen ei tiedetty lämpökäsittelystä kaikkea mitä
nyt tiedetään. Silti läm-
pökäsittely onnistui siten, että se täytti asiakkaan
toiveet. On yksinkertai-
sia lämpökäsittelytapoja, joita voi käyttää
omalla vastuulla. Kun ongelmia
tulee, näet näistä ohjeista mitä asioita voit muuttaa
saadaksesi onnistu-
neen lopputuloksen.
Hiilikato
Kuuma teräs ja ilman happi reagoivat. Sen seurauksena terän
pinnasta
katoaa hiiltä - syntyy hiilikato. Terän pinnasta tulee pehmeämpää
kuin te-
rän sisällä oleva aine joten puukon terä ei säilytä
terävyyttä. Tämä ilmiö
tapahtuu sekä takomis- että karkaisulämmitys vaiheessa.
Ilmiön syvyys
on korkeintaan kymmenesosa millejä.
- Kaasu-uuni on helppo ratkaisu: kun uunia
käytetään riittävällä teholla, ei
tulipesään pääse ilmasta happea.
- Toinen tapa on jättää terään hiomavaraa
ennen karkaisua. Terästä hio-
taan pinta pois karkaisun jälkeen. Hiomisessa
terä ei saa kuitenkaan
kuumentua. Karkaistua terää on vaikeampi
hioa.
- Karkaistava kappale kääritään ruostumattomasta
metallikalvosta teh-
tyyn ilmatiiviiseen pakettiin.
Se voi olla kaksinkertainen. Kun karkais-
taan nesteeseen, paketti leikataan nopeasti auki:
jätä leikkuuvaraa pak-
kaukseen. Ilmakarkaisussa paketti avataan vasta kun
lämpötila on las-
kenut noin 50 asteeseen Celsiusta. Katso jäähdytysvaihe.
- Kappaleen pinnalle sivellään tarkoitukseen tehtyä suoja-ainetta.
- Hiiltä voidaan myös lisätä kappaleen pintaan:
yllä kuvattu pakkaus täy-
tetään hiiletysjauholla.
Käytettävä harkiten suojana hiilikadolta.
- Kappale kääritään öljyttyyn ruskeaan paperiin
ja laitetaan laatikkoon
(ns. harmaiden) valurautalastujen joukkoon.
- Karkaisun osalta helpoin tapa on: tehdään karkaisulämmitys
tyhjiöuu-
nissa tai suojakaasu uunissa.
Jännitteiden minimointi takomisessa
Jännitteiden syntymistä voidaan vähentää noudattamalla
sopivia työsken-
telymenetelmiä. Jännitteet voivat purkautua halkeamina ja
murtumina.
Katkennut terä on käyttökelvoton. Niiden syntymistä
voidaan estää
myös huolellisella terän muodon suunnittelulla - 'ruototerä'
on vaikeampi
kuin 'levyterä'. Näitä asioita käsitellään
alla.
Materiaaleihin syntyy jännityksiä lämmön 1) nostamisvaihessa,
sekä
2) takomis- ja 3) jäähdytysvaiheissa (karkaisu mukaanlukien).
Mitä enem-
män aineessa on seosaineita, sitä tarkempaa työskentelyn
on oltava.
1) Lämmitysvaihe:
Ruostumattomat- ja korkeasti seostetut teräkset on esilämmitettävä
en-
nen takomista ja karkaisua. Tämä tarkoittaa, että kappaleen
lämpötilaa
ei saa nostaa liian nopeasti takomis- tai karkaisulämpötilaan.
Esilämmi-
tys estää kappaleiden vääntymisen ja vähentää
karkaisulämpötilassa pito-
aikaa. Erittäin voimakkaasti seostetut teräkset tarvitsevat
pidemmän
pitoajan.
Esikuumennuslämpötilat ja pitoajat vaihtelevat teräslaadun
mukaan. Kolme
tapaa voidaan erottaa:
- yksi esilämmitystila: Kappale pidetään
yhdessä esilämmitystilassa, kun-
nes se siirretään haluttuun korkeampaan
lämpöön. Esimerkkejä:
760 C, 815 C, 840 C. Pitoaika noin 30 minuuttia,
ennen siirtämistä.
- monta esilämmitystilaa: Kappaleen lämpötilaa
nostetaan portaittain. Esi-
merkkiportaat: 600, 850 ja 950 Celsius astetta. Kokonaisaika
vähintään 30 minuuttia, pisimpään
(yli. 15 min) korkeimmassa lämpö-
tilassa.
- portaaton lämmön nosto: Kappaleen
lämpötilaa nostetaan tasaisesti.
Kun haluttu lämpötila on saavutettu, pidetään
lämpötila vakiona ja pide-
tään kappaletta haluttu aika. Tämä
on vanha keino: kappale laitetaan
kylmään uuniin ja lämmitetään
uuni. Se toimii, jos uuni lämpenee
30 minuutissa tai hitaammin. Sopii käytettäväksi
esim. sähköllä toimi-
vassa karkaisu-uunissa.
2) Takomisvaihe:
Kappaletta ei saa lämmittää liian kuumaksi. Sitä
ei saa takoa liian kylmä-
nä - silloin se ei muovaudu vaan repeilee.
3) Jäähdytysvaihe:
Takomisen jälkeen kappale jäähdytetään. Jäähdytystavat
ja ajat vaihtele-
vat teräslaadun mukaan. Useita jännitteitä vähentäviä
jäähdytystapoja on
käytössä. Esimerkiksi:
- ilmajäähdytys: Kappalen annetaan
jäähtyä ilmassa. Yleensä sopivin tapa
on laittaa kappale verkon tai ritilän päälle,
mieluiten pystyasentoon. Sil-
loin ilma kiertää tasaisesti terän
kummallakin puolella. Paikan pitäisi
olla tuuleton.Tämä on ilmakarkaisu
joillekin aineille, toisille ei. Huom.
hiilikato.
- eristeeseen kääriminen: Jäähtymistä
hidastetaan laittamalle kappale
jonkin lämpöä eristävän
materiaalin sisään (tuhka, kalkki, jopa lasivilla).
- portaittainen jäähdytys: Kappale
jäähdytetään monessa eri lämpötilassa
ja siirtymät portaiden välillä voivat
tapahtua eri nopeudella. Ymmärrettä-
vistä syistä, tämän käyttö
on yleistynyt vasta ohjelmoitujen uunien ai-
kakaudella. Käytössä eräillä
superseoksilla.
- päästöhehkutus: Takomisen
tai koneistuksen jälkeen kappale hehkute-
taan. Tarve riippuu muovaamisen määrästä,
kappaleen muodosta ja te-
räslaadusta. (Tämä on usein erillinen
työvaihe. Siihen kuuluu tarkka
jäähdytys jollakin tässä ryhmässä
kuvatulla tavalla).
Jo kertaalleen karkaistu terä on hehkutettava
ennen sen uudelleen
karkaisua.
- portaaton jäähdytys: Kappaleen
lämpötilaa lasketaan tasaisesti ja hi-
taasti. Tämä on vanha keino: uuni sammutetaan
ja kappaleen annetaan
jäähtyä uunin mukana. Tätä
kutsutaan uunijäähdytykseksi.
Jännitteiden minimointi karkaisussa
Karkaisulämmittämisessä on kiinnitettävä huomiota
kolmeen asiaan:
- esilämmitys: Voimakkaasti seostetuille
aineille lämmön nousu ei saa ol-
la liian nopea. Se ilmoitetaan 'C astetta/ tunti'.
Pääsääntö on, että esi-
lämmityksen lämpötila on alle teräksen
karkaisulämpö, mutta lähel-
lä sitä. Lue lisää.
- karkaisulämpötila: Onnistunut
karkaisulämmitys koostuu lämpötilasta ja
pitoajasta. Näistä lämpötila
on tärkeämpi. Sen ylittäminen aiheuttaa
suuremmat vauriot kappaleelle kuin liian pitkä
pitoaika. Seuraus on
nopea kidekoon kasvaminen, jopa teräksen sulaminen.
Lue lisää.
Huom. suolakylvyssä lämpö siirtyy
paremmin teräkseen kuin kaasu-
uunissa. Korkeissa lämpötiloissa (yli 1090
C) tulee lämpötiloja nostaa
15 C astetta kun käytetään kaasu-uunia,
tai jopa yli 25 C kun käyte-
tään tyhjiöuunia. - Mikäli mahdollista,
lämpö tulisi mitata suoraan kap-
paleesta eikä uunista.
Teräsrengin lämpökäsittelyohjeissa
esitetään karkaisulämpötila kaa-
su-uunille ja ahjolle (ellei toisin mainita). Jos
suolakylpyä käytetään,
vähennetään lämpöä
ilmoitetuista luvuista.
- pitoaika: Liian lyhyt pitoaika aiheuttaa
teräksen osittaisen karkenemi-
sen. Liian pitkä aika (oikeassa lämpötilassa)
aiheuttaa kidekoon asteit-
taisen suurenemisen. Se heikentää terästä.
Lue asiasta lisää.
Lämmittämisen jälkeen kappale jäähdytetään
nopeasti. Tämä nopea läm-
pötilan lasku on sammutus. Riski jännitteiden
syntymiselle on suuri.
Tavoiteena pidetään sitä, että kappale jäähtyy
joka puolelta yhtä tasai-
sesti. Sama tavoite koskee kaikkia sammutustapoja: ilmaa, nestettä
ja
myös typpikaasua tyhjiöuunissa.
Kappale tulee upottaa nesteesen kohtisuorassa, jotta vältetään
vääntymi-
nen. Ilmakarkaisussa terä tulisi sijoittaa pystyasentoon (lappeelleen
ritilän
tai verkon päälle).
Nesteeseen upottamisessa voidaan tarkastella seuraavia tapoja:
- upotusten lukumäärä: Kappale
voidaan upottaa nesteeseen ja liikutella
sitä siellä kunnes se jäähtyy.
Se voidaan myös kastaa, ottaa pois ja
uudelleen kastaa - monta kertaa kunnes se jäähtyy.
- osittainen upotus ja uppoupotus: Osittaisessa
upotuksessa vain teräosa
kastetaan nesteeseen ja ruodosta (ruodista) pidetään
kiinni. Kappalet-
ta liikutetaan
ylös-alas liikkeellä, jotta ei synny rajapintaa.
Uppoupotuksessa kappale pudotetaan nopeasti (kohtisuorassa)
nestee-
seen. Nesteastiassa on oltava ritilä, jota liikuttamalla
kappale pidetään
liikkeessä kunnes se jäähtyy (noin
1 minuutti liikuttelua). Toinen tapa
on upottaa kappale vaakasuorassa - silloin kappaletta
pidetään kiinni
terän selästä tai kahvan alueelta.
Terän leikkaavan osan kovuus maksimoidaan (vaakasuorassa
upotuk-
sessa) teräpuoli edellä upottamalla. Terän
selkä edellä upottamalla
minimoidaan karkaisun jännityksiä.
- portaittainen sammutus (eli etappikarkaisu):
Kappale kastetaan ensin
kuumaan nesteeseen (esim. 570 C suolaan) ja annetaan
lämpötilan ta-
saantua. Sen jälkeen kappaleen annetaan jäähtyä
hitaammin ilmassa.
- mikä neste: Öljyä käytetään
yleensä erikoisterästen karkaisuun. Siihen
muodostuu vähemmän kuplia, kun kuuma terä
upotetaan. Parhaiten
lämpöä johtaa kuuma suola, joten sitä
käyttämällä saavutetaan nopein
sammutus (suolan lämpötilaan saakka). Kaikkia
voimakkaasti seostet-
tuja teräksiä ei kyetä sammuttamaan
tarpeeksi nopeasti typpikaasulla.
- Karkaisuveden sopiva lämpötila on n. 15 - 30 Celsius astetta.
Kasta hiili-
teräs lopuksi öljyyn ruostumisen estämiseksi.
- Suolaveden sopiva lämpötila on sama, n. 15 - 30 Celsiusta.
On useita
käsityksiä suolan sopivasta määrästä:
esim. alle 10 %, 8 - 10%,
n. 24% ja 'niin paljon kuin veteen liukenee'.
- Lipeäveden sopiva lipeäpitoisuus on 5%. Sopii hiiliteräksille,
koska estää
niitä ruostumasta karkaisuvedessä.
- Öljyn sopiva lämpötila on noin 35 - 55 Celsius astetta.
Sillä päästään
kappaleen sopivaan loppulämpötilaan: 50
- 65 C. Öljyn tulee olla ohut-
ta, jotta siihen muodostuvat kuplat ovat mahdollisimman
pieniä. Oljyn
lämmittäminen tekee öljyn ohuemmaksi.
Korkein suositeltava lämpö-
tila on noin 80 C astetta. Sitä kuumempi tekee
helposti palovammoja
roiskuessaan.
Karkaisuöljyssä
on korkea leimahduspiste. Öljy saadaan lämpimäksi
laittamalla sinne kuumennettu metallin pala.
- Kuumaan (sulaan) suolaan karkaistaessa suolan lämpötila
on 250-600
Celsius astetta, materiaalin mukaan. Suola on esikäsiteltävä
ennen
sen käyttöä. Kaikista suolan eduista
huolimatta, suolan käyttö on ter-
veydelle vaarallista. Suolan roiskeet iholle ovat
myrkyllisiä ja paranevat
vaivalloisesti. Haitallisia kaasuja vapautuu - ilmankierrosta
huoleh-
dittava.
- Ilmakarkaisussa yleensä sopivin tapa on laittaa kappale verkon
tai ritilän
päälle, tai siitä roikkumaan - mieluiten
pystyasentoon. Silloin ilma kier-
tää tasaisesti terän kummallakin puolella.
Paikan pitäisi olla tuuleton.
- Typpikaasulla jäähdytettäessä superseokset voivat
käyttäytyä eri tavalla
kuin öljyyn tai suolaan sammutettaessa. Typen
pitää kyetä riittävän
nopeaan sammutukseen aivan karkaisun alkuvaiheessa.
Päästö ja vakautus
Karkaisun jälkeisillä jatkotoimilla parannetaan teräksen
sitkeyttä. Näissä työvaiheissa ei yleensä tapahdu
vahinkoa teräkselle, joten Teräsrenki halu-
aa korostaa vain huolellisuuden merkitystä. Kaikki (materiaaliin
liitetyt) työ-
vaiheet on muistettava suorittaa ja päästölämpötilaa
on valvottava.
- käsiteltävä varoen: Sammutuksen
jälkeen kappale on hauraassa tilassa.
Sitä on käsiteltävä varoen. Sammutus
lopetetaan 50 - 65 Celsius as-
teessa. Seostettujen terästen yleisohje on,
että kappale on sammutuk-
sen jälkeen nopeasti siirrettävä päästölämpötilaan.
Ennen sinne siirtoa
kappaletta pitäisi pitää lämpimänä
50 - 65 Celsius asteessa. (Se tun-
tuu kädelle lämpimältä, mutta
ei vielä polta kättä.)
- päästö: Päästössä
kappale sijoitetaan lämpöuuniin, jossa sen lämpötila
nousee noin 100 - 620 asteeseen Celsiusta. Kappaletta
pidetään uu-
nissa yleensä 30 min - 2 tuntia. Päästöllä
poistetaan terästä jännityk-
siä ja määrätään terän
kovuus. Useimmille teräksille pätee: mitä korke-
ampi päästölämpötila, sitä
pehmeämpi terästä tulee = terä katkeaa
harvemmin. Silloin se myös tylsyy nopeammin.
Päästöä seuraa ilmajäähdytys
huoneenlämpöön.
Sen jälkeen joillekin materiaaleille tehdään vakautus
ja yksi tai useampia
lisäpäästöjä, joskus alenevissa lämpötiloissa.
Päästöjen välillä voidaan
tehdä vakautus.
- vakautus (stabilointi): Kappale jäädytetään
miinus 75 asteeseen Celsius-
ta - yleensä yhdeksi tunniksi sammutuksen jälkeen
tai päästön jäl-
keen. Annetaan lämmetä ilmassa huoneenlämpöiseksi.
Kylmyyttä
saadaan pakastimella (-35 C), hiilihappojäällä
(-78 C), typellä (-196 C),
jne. Toimenpide sopii usealle ruostumattomalle ja
korkeasti seostetulle
teräkselle. Lue jäädytyksestä
lisää.
Osittainen lämpökäsittely
Osittaisen lämpökäsittelyn tarkoitus on saada osa terästä
kovaksi ja toi-
nen osa sitkeäksi (pehmeämmäksi). Puukossa sitkeä
alue on terän selkä
(hamara) ja kahdelta puolelta leikkaavassa miekassa terän keskialue.
Näiden alueiden väliin muodostuu siirtymäalue. Se näkyy
paljaalla silmäl-
lä teräksen erilaisena värinä. Tämän ilmiön
voimakkuus vaihtelee teräs-
laadun mukaan. Siihen voidaan suhtautua terän kauneutta kohottavana
asiana (esim. japanilaisen miekan 'hamon') tai se voidaan peittää.
Osittaisella lämpökäsittelyllä erotetaan massatuotetut
teräesineet käsin-
tehdyistä tuotteista. Sillä kyetään varmistamaan
terän katkeamattomuus
tavalliselle teräkselle vaativassa käytössä. - Huom.
menetelmän käyttö
antaa vain rajoitettuja tuloksia voimakkaasti seostetuilla teräksillä,
koska
ne karkenevat ilmassa jäähtyessäänkin lähes
yhtä kovaksi kun nopeas-
sa sammutuksessa.
Toimenpide voidaan suorittaa joko päästön osana tai karkaisun
osana.
- lisäpäästö: Terä
karkaistaan ja päästetään tavalliseen tapaan. Sen
jäl-
keen terän leikkaava osa laitetaan
kylmään veteen (tai muuten pidetään
kylmänä). Sopiva syvyys
on 1/3 tai 1/2 terän korkeudesta. Kaasuliekillä
lämmitetään terän
selkä haluttuun pehmeyteen. Liekki vähän rikkaalla,
ja pilli vinossa terään
nähden (jotta kuumenee tasaisesti). Annetaan
jäähtyä ilmassa.
- osittainen karkaisu: Näillä menetelmillä
pyritään karkaisemaan vain te-
rän leikkaava alue. Terän
selkä karkaistaan eri tavalla tai jätetään kar-
kaisematta.
a) Koko terä lämmitetään
karkaisulämpötilaan. Terän leikkaava osa kas-
tetaan haluttuun nesteeseen ja terää
kallistetaan kärkeä kohti. Näin osa
kärjestä saadaan karkenemaan.
Terän selkä jäähtyy hitaammin ilmas-
sa. Se jää pehmeämmäksi.
Upotuksen syvyyden saa sopivaksi, kun
laittaa metallinpalan tai vaikka tiilen astiaan. Terä
voidaan laskea kap-
paletta vasten, joten terä karkenee juuri sopivalta
syvyydeltä.
Karkaistu alue laajenee, joten terä käyristyy
vähän.
b) Terän leikkaavaa alue
lämmitetään karkaisulämpötilaan kaasupillillä.
Sen jälkeen terä upotetaan
nesteeseen. Terän selkä ei karkene ollen-
kaan vaan jää pehmeään
tilaan. Sopii pienille terille. Käyristyy myös.
c) Pehmeämmäksi haluttu
alue päällystetään (tarkoitukseen sopivalla)
'savella'. Koko terä lämmitetään
karkaisulämpötilaan. Sammutuksessa
terän peittämättön
alue karkenee kovaksi, ja peitetty alue jäähtyy hi-
taammin. Se jää pehmeämmäksi.
Tällä menettelyllä
yksiteräinen miekka käyristyy liikaa, jollei terän sel-
kää paljasteta (eli savea
ei laiteta selän yläpintaan). Tällä menettelyllä
myös selkä laajenee jonkun
verran, ja se tasaa jännitystä laajentuneen
leikkuureunan ja suppeamman selän
välillä. Käyristymisen aikana savi
voi lohjeta. Se pysyy paikallaan
kiertämällä terän ympärille rautalankaa
3 - 4 sentin välein (ristiin).
Ilman näitä varotoimenpiteitä karkaistu terä-
osuus voi irrota muusta terästä!
d) lisäkarkaisu:
Terä karkaistaan ja päästetään tavalliseen
tapaan tai
materiaali voi olla valmiiksi karkaistua.Sen
jälkeen terän selkä laitetaan
kylmään veteen (tai muuten
pidetään kylmänä). Kaasuliekillä
lämmite-
tään
terän leikkaava alue haluttuun karkaisulämpötilaan. Liekki
vähän
rikkaalla, ja
pilli vinossa terään nähden. Sammutetaan nesteeseen.
Onnistumisen testaaminen
Testaamalla voidaan varmistaa huippupuukon lämpökäsittelyn
onnistumi-
nen. Terä testataan lämpökäsittelyn jälkeen
mutta ennen kahvan ja heloi-
tuksen tekemistä.
Uusi tuote kannattaa testata, jos siinä käytetään
materiaalia tai
työmenetelmää josta sepällä ei ole aiempaa
kokemusta. Testaamisessa
voi kulua materiaalia, mutta se on halpaa verrattuna vahinkoon (maineel-
le) jos asiakas palauttaa puukon. Jos puukkoja on tehty pieni sarja
sa-
malla tavalla, niin ...
- leikkuualueen viat: Terään terotetaan
tilapäinen leikkuupinta. Terää kuor-
mitetaan vaikeimmalla tavalla johon
terä voi joutua. Esimerkiksi terällä
iskeminen puuhun kuormittaa terää.
Hakataan lauta tai 'kakkosnelonen'
poikki. Sen jälkeen etsitään
terästä lohkeamia ja muita vikoja.
- 'katkeamattomuus' (sitkeys): Tätä
testiaä ei kannata tehdä kaikille terille.
Terä ei ehkä palaudu täysin
alkutilaansa. Tällä testillä voidaan ajoittain
testata lämpökäsittelyn
laatua matalaseosteisilla teräksillä. Testin kehit-
täjä (Terry Primos) takoo
terät. Testi ei ilmeisesti sovi voimakkasasti
seostetuille ja/ tai ruostumattomille
terille.
Terä laitetaan ruuvipenkkiin
terästään kiinni: noin 1/3 terän kärjestä.
Väliin sopii laittaa vaikka
nahkaa. Kahva-alueen päälle pujotetaan noin
metrin mittainen putki vääntövarreksi.
Huom. Testissä on käytettävä
kasvosuojusta ja muu keho on suojatta-
va. Katkeavan terän palojen
lentäminen pitää estää. Se tehdään
kää-
rimällä koko testialue
(penkki, näkyvä terä, osa putkesta) paksuun
kankaaseen tai nahkaan.
Sen jälkeen väännetään
terää varovasti putken avulla:
a) jos terä on lämpökäsitelty
tavallisesti, sen tulisi kestää taivutus
noin 45 asteen kulmaan. (kriteeri:
Terry Primos)
b) jos terä on osittaisesti
lämpökäsitelty, sen tulisi kestää taivutus
noin 90 asteen kulmaan katkeamatta.
(kriteeri: Terry Primos. Nettisivul-
laan hän kertoo testin onnistuneen
6.3 mm paksulle terälle, joka on
tehty vastaavasta teräksestä
kuin DIN 50CrV4). Tässä nettisivun osoite:
http://www.shreve.net/~primos/bladetst.htm
(kuvatekstissä)
(Ohje päivitetty 010608. Kiitos asiakkaalle, joka ehdotti ohjeen
sopivuu-
den tarkastamista eri teräksille.)
Terän muoto
Terän muoto vaikuttaa jännityksen syntymiseen. Alla kuvatussa
ruototeräs-
sä (A) jännityksiä syntyy takomisen ja karkaisun aikana
punaisella merki-
tylle alueelle. Levyterässä (B) näitä jännityksiä
ei synny.

Ruototerän (A) ongelma on, että ruoto on terän suunnasta
katsottuna
uloke paksummassa materiaalissa. Myös muut mahdolliset ulokkeet
te-
rässä voivat aiheuttaa halkeamia metalliin sen karkaisuvaiheessa.
Levyterään kuluu enemmän materiaalia, mutta se on helppo
valmistaa hio-
malla, koska kahva-alueelta saa tukevan otteen. Ruototerä tuntuu
hiomi-
sessa turvattomalta ohuen kiinnipitoalueen takia.
Levyterässä on kolme työvaihetta vähemmän,
jos ruoto joudutaan hitsaa-
maan terään: hitsauksen esilämmitys, hitsaus, jälkilämmitys
välittömästi.
Samoin ruodon takomisessa on omat työvaiheensa.
Levyterä lämpökäsitellään uppoupotuksella
(kahva tulee myös kovaksi).
Urheilupuukkoihin ja uusiin yleispuukkoihin levyterä sopii hyvin:
se kes-
tää enemmän vääntörasitusta.
Näiden ääripäiden väliin mahtuu useita terän
muuotoja. Esimerkiksi: terä
voidaan tehdä levyterän helpoilla menetelmillä, mutta
kahva kätkee terän.
Ruototerää kutsutaan myös ruotiteräksi.
(Ohjeet levyterän valmistamiseen saat vaikka "Puukkoseppä"
kirjasta.
ISBN 952-13-0986-5. Opetushallitus. Myynnin puh. 09-7747 7450)
'Ohituskaistan' käyttäminen
Yksittäisten huippupuukkojen valmistajan ongelmana on tasaisen
laadun
varmistaminen puukkojen välillä. Lämpökäsittelyn
olosuhteita on vaikea pi-
tää samana eri kertojen välillä, ellei käytössä
ole hyviä laitteita.
Terien tasainen laatu varmistetaan tekemällä puukkoja pieniä
sarjoja
(5 - 20 kpl) ja lämpökäsittelemällä ne samalla
kerralla. Kun lämpökäsit-
telypalvelu ostetaan siihen erikoistuneelta palveluntoimittajalta, jää
puu-
kontekijälle vain oikeiden ohjeiden antaminen. Tarkat lämpötilansäädöt
ja jäädytyskäsittely jäävät palveluntoimittajan
huoleksi.
Kysy
Teräsrengin lämpökäsittelypalvelua.
Varsinkin alalle aikovat joutuvat miettimään mihin sijoittaa
alkupääoma.
Kuumakäsittely välimeisiin (ahjo, lämmön mittauslaitteet,
vasarat, lämpö-
käsittelyuuni, kylmävarustus) vai leikkuu- ja hiomalaitteisiin.
Hiomalaitteet
joutuu joka tapauksessa hankkimaan.
Terät voidaan muotoilla hiomalla. Lämpökäsittelyasia
ohitetaan ostamalla
lämpökäsittely ulkoa. Tasaisen laadun ongelma ratkeaa
kuin itsestään.
.
|